Léon Denis

Léon Denis syntyi 1. tammikuuta 1846 Koillis-Ranskassa. Hänen kotinsa oli vaatimaton, ja siksi jo hyvin nuorena hänen oli pakko osallistua ruumiillisiin töihin. Léon ei osallistunut nuorille tyypillisiin peleihin ja harrastuksiin, vaan hän yritti kouluttaa itseään niin paljon kuin pystyi. Hän luki vakavamielisiä teoksia ja onnistui omalla ponnistelullaan kehittämään älyään. Jo varhaisella iällään hän oli vakava ja pätevä itseoppinut. Hänen perheensä vaatimaton tilanne ei kuitenkaan mahdollistanut hänen opiskella laajemmin. Hänestä tuli 18-vuotiaana myyntiedustaja, mikä pakotti hänet matkustamaan jatkuvasti – lähes vanhuuden päiviin asti.

Jo 18-vuotiaana hän hankki itselleen Allan Kardecin Henkien Kirjan. Perehdyttyään siihen perusteellisesti hän kertoi: ”Löysin kirjasta selkeän, täydellisen, loogisen ratkaisun yleismaailmalliseen ongelmaan.” Léon Denis tapasi Allan Kardecin useaan otteeseen ja mainitsi: ”Opin Kardecilta kuinka vaarallista on ryhtyä spiritualistisiin kokeiluihin ilman valmistautumista ja tehokasta suojautumista." Tämä oli hänelle tärkeää, koska Léon Denis oli itsekin meedio. Hänellä oli sekä näkevän että kirjoittavan meedion herkkyyttä.

Léon Denis julkaisi useita kirjoja, jotka käsittelivät etenkin spiritismin filosofista ja moraalista näkökulmaa. Lisäksi hän julkaisi teoksissaan havaintoja ja loogisia johtopäätöksiä meediokykyyn liittyvistä tutkimuksista.

Vuodesta 1882 lähtien Léon Denis teki spiritismiä kansainvälisesti tunnetuksi sen alkuperäisessä merkityksessään huolimatta siitä, että kirkko ja materialistit painostivat häntä. Léon matkusti työnsä puolesta paljon, teki omia tutkimuksia ja tapasi eri maissa toimivia spiritistisiä ryhmiä. Hän järjesti luentoja ja konferensseja, perusti luku- ja opiskeluryhmiä sekä kansan käyttöön tarkoitettuja kirjastoja. Myöhemmin hänet nimettiin Ranskan spiritistisen liiton sekä kansainvälisen spiritistisen liiton kunniajäseneksi. Hänet valittiin vuosina 1900 ja 1925 spiritistisen maailmankonferenssin puheenjohtajaksi. Hän oli yhteydessä myös spiritualistisen liikkeen, teosofien, ruusuristiläisten ja vapaamuurareiden edustajiin. 

Léon Denis olisi älyllisillä kyvyillään pystynyt saavuttamaan hyvin rikkaan ihmisen aseman. Hän kuitenkin valitsi materiaalisesti hyvin vaatimattoman elämän ja pyhitti suuren osan ajasta vastaamalla lukemattomiin eri spiritististen yhdistysten sekä ryhmien lähettämiin kirjeisiin.
Koko elämänsä ajan hänellä oli terveysongelmia – erityisesti silmiensä kanssa. Vaikeina hetkinä hänen tukenaan oli hänen henkioppaansa Hieronymus Prahalainen. Valittamatta Léon Denis hyväksyi materiaalisen niukkuuden ja terveydelliset vaikeudet elämässään stoalaisesti alistuen. Elämänsä loppuvaiheilla hän oli lähes sokea ja joutui turvautumaan kirjeenvaihdossa sihteerin apuun. Léon Denis kuoli keuhkokuumeeseen 81-vuotiaana 12.3.1927 yrittäen vielä viimeisillä hetkilläkin työskennellä sihteerinsä avustamana. Hänen sihteerinsä kertoi viimeisistä hetkistä, kun Léon Denis kohtasi tuonpuoleisen lopullisesti: ”Hänen kasvonsa näyttivät kuolinhetkellä hurmioituneilta”. Tämä oli vapautus niin työntäyteisestä kuin uhrauksellisesta maanpäällisestä elämästä.

Nykypäivänä Léon Denis muistetaan spiritismin apostolina, joka tutkimuksillaan ja väsymättömällä työllään lujitti spiritismin näkökantoja ja yhtenäisti spiritistien toimintaa.



Hieronymus Prahalainen – Léon Denisin henkiopas

Hieronymus Prahalainen (Jeroným Pražský, 1379 – 30. toukokuuta 1416) oli teologi, Tšekin kirkollisen uudistusliikkeen jäsen sekä Jan Husin työtoveri ja seuraaja. Hänet poltettiin harhaoppisena roviolla Konstanzin kirkolliskokouksessa 1416. Hieronymus opiskeli teologiaa Oxfordin yliopistossa John Wycliffen ohjauksessa ja palasi Prahaan 1401 tukemaan Jan Husin uudistusliikettä.  Prahassa toimii nykyisin Hieronymuksen mukaan nimetty keskiasteen oppilaitos Collegium Hieronymus Pragensis.
LÄHDE: Wikipedia